lauantai, 9. tammikuuta 2010

Onnistuuko miesten karkottaminen?

Mikä olisi keino miesten karistamiseen kannoilta?
 

Yleisin (ja järkevin) vastaus olisi tietenkin olla kiinnittämättä mitään huomiota miehiin ja suhtautua heihin pakon tullen järkevästi ja mahdollisimman vähin äänin.
Mutta tämän tarkoittaa että olet vaikeastitavoiteltava? He kiinnostuvat sinusta vielä enemmän!
Rakkain neuvoni olisi siis: pyörikää pilkkihaalarin kanssa mudassa, peittäkää kasvonne, unohtakaa kenkänne ja erakoitukaa.

Kuukauden kysymys on vaihtunut (sivupalkissa)

perjantai, 23. lokakuuta 2009

Miesten oikeudet aihe 2

Miehillähän on tunnetusti ollut aina oikeus sanoa mitä sylki suuhun tuo ja tehdä sen mukaisesti.
He eivät myöskään ymmärrä toisen sukupuolen selkeää puhetta. Esim. perussanastoon kuuluvan sanan: EI! ymmärtäminen on todella vaikeaa, se kuullaan yleensä Kyllä-sanana.
Myös väkivaltainen käyttäytyminen ja kärttyisyys ja turhautuminen ymmärretään yleensä vaikeastitavoiteltavuutena sekä niin sanotuilla "pahoina päivinä".

Naisen epävarmuus tuottaa yleensä miehelle suurta mielihyvää ja mahtavuuden tunnetta.
Vaikka nainen miettisi vaan itseään hänet huomataan ja häneen halutaan käydä käsiksi.
Eli se oletko pilkkihaalarissa vai superminissä vai alasti ei ole mitään eroa? Myös itsestä huolehtiminen luokitellaan miesten kesken siihen että haluat heitä ja haluat että sinut huomataan.
Olen pahoillani mutta en halua kulkea säkissä vain miesten takia. Haluan elää omaa elämääni.

Paras reakoiminen epätoivottuihin tilanteisiin olisi siis?

a.) elä kiinnitä mitään huomiota häiriköijään
b.) potkaise munille
c.) ala huutaa ja solvaamaan
d.) naura skitsona päin naamaa
e.) taputa olalle ja katso säälivästi

Ja muistakaa jos kieltäydytte miehestä olette lesboja! - vuosisadan läppä

torstai, 8. lokakuuta 2009

Naisten koulutus ja työelämä aihe 1

Faktaa: 6,789,229,578
Maapallon väkiluku lisääntyy kolmella ihmisellä joka sekunti, päivässä neljännesmiljoonalla, vuodessa lisäys on 81 miljoonaa.

Siinä siis maapallon väestömäärä.. aika uskomaton. Suoranaista tietoa en löytänyt siitä mikä on naisten määrä suhteessa miehiin. Mutta tietääkseni naisia on maapallolla enemmän kuin miehiä.

Köyhyys ja huonot elinolosuhteet kulkevat käsikädessä väestönkehityksen kanssa.
Naiset taas voivat vaikuttaa päätöksillään väestönkehitykseen.
Erilaiset uskomukset, kulttuurit ja perinteet muuttavat tilanteita ja tekevät yksinkertaisistakin asioista turhan monimutkikkaita.
Niinkuin me länsimaalaiset vielä vannomme ikuista rakkautta aviomiehelle joka hakkaa ja josta emme halua muiden tietävän, on joissakin maissa tämä arkipäivää ja se kuuluu perheen käytäntöön. Jos nainen tekee jotain väärin äitinä tai aviopuolisona on miehen rangaistus hänelle mahdollisesti raiskata/alistaa tai hakata. Täysin terve ja normaali käytäntö siis!

Eli jos tämä käytäntö aiheuttaa vihan tunnetta länsimaissa niin joissakin maissa se on ymmärretävä käytös mieheltä. (joilla on siis tunnetusti pienempi otsalohko kuin naisilla)
Fyysisesti (yleensä) heikomman sukupuolen mäiskintä ja alistaminen on mahtava tunne varmasti monen miehen elämässä, tuntee olevansa enemmänkin kuin ... idiootti.

Liian suuri määrä naisia ja tyttöjä häärää tällä hetkelläkin kotona eikä pysty kouluttautumaan koska hoitavat perhettä ja kotia kaiken päivää.
Olisko aika vaihtaa osia ja antaa kaikkien jaksevien ja perheen suojelijoiden tuntea mitä todellinen fyysinen raskas työ on.
Kaikella on aikansa. Aika vaihtaa osia. Eikä kliseet enää kelpaa vastaukseksi kokkauksesta.

Pelastakaamme maailman naiset ja tehkäämme sitä mitä haluamme, käydä koulua, opiskella, tehdä töitä, edetä omassa elämässä haluamallaan tavalla ja huolehtia muista naisista.

sunnuntai, 4. lokakuuta 2009


Tyynyliina - lahja


Leikkiä vaan


Sheivaus


Pesäpalloa


Kangasmerkki * saatavilla


Kuolleen anelu


Kyllikki baarissa


Potkunyrkkeily



Naisten liikkuminen puistossa yöllä turvallisesti



Kekku, Keira, Elmu, Kyllikki, Reiska, Marsalkka



Näin pyydystät naisen



Naispoliisien hyväksyntä